Vuodenvaihteen pohdintoja

Vuosi 2023 lähenee loppuaan. Uusi vuosi ei valitettavasti näytä maailman mittakaavassa yhtään paremmalta kuin tämä taakse jäävä. Konfliktit kärjistyvät ja lisää on jonossa… Monella suulla on puhuttu varautumisesta pahimpaan – myös Suomessa. Mitä sitten tämä varautuminen tarkoittaa, periaatteessa sitä samaa, johon pitäisi olla valmiudet ilman näitä maailman hässäköitäkin. Kotona riittävä reservi jotain suuhun pantavaa, vettä, muita perustarpeita jne… (tämän ei ole tarkoitus olla varautumisohje :)) Lisäksi jokaisen pitäisi osata tiettyjä perustaitoja kuten: tulen sytyttäminen, suojan rakentaminen (vaikka edes teltan pystytys), ruoan valmistaminen ihan oikeista raaka-aineista (vaikkapa avotulella), suojautuminen kylmältä/kuumalta ja niin edelleen. Jokaisen tulisi myös osata auttaa hätätilanteessa, jos vaikka se ambulanssi ei olekaan heti oven takana odottamassa kun jotain sattuu. Ensimmäiset minuutit ovat ne ratkaisevat – niiden aikana joko annetaan onnettomuuden uhrille selviytymismahdollisuus, tai sitten sitä ei anneta. Toivon, että kukaan ei joudu tähän jälkimmäiseen tilanteeseen – koskaan. Muistattehan, että Suomessa pelastuslaki ja poliisilaki antavat kansalaisille tiettyjä velvollisuuksia myös auttamiseen liittyen. Tämä ei selvästikään ole kovinkaan hyvin tiedossa, kun esim. liikenneonnettomuuspaikan ohi ajellaan hidastamatta, tai sitten sen verran nostetaan jalkaa kaasulta että saadaan kännykällä hyvä kuva ????

Varautumisesta yksi hyvä esimerkki. Ystäväpariskuntamme asuu kesäisin saaressa, jossa toki on muitakin asukkaita. Heillä on varautuminen todellakin hyvällä mallilla (ruokaa, varavoimaa jne), hankin heille jopa AED -laitteen (Deffa), joka ei todellakaan ole halpa investointi yksityishenkilölle, mutta jo yksikin käyttökerta tehnee sen arvosta mittaamattoman. Ja tämä tietysti palvelee tässä tapauksessa koko yhteisöä.

Jokin aika sitten oli uutisointia Suomalaisten heikoista ensiaputaidoista, joko niitä ei ole lainkaan tai se vuonna miekka ja kirves käyty ensiapukurssi on unohtunut ja ei oikein osata/uskalleta auttaa. Tämä osaamista kuvaava luku oli alin kaikista pohjoismaista. Meillä kuitenkin työnantajat kustantavat työntekijöilleen ensiapukursseja, mutta ilmeisesti tätä loistavaa etua ei käytetä? Jokaisella työpaikalla pitäisi olla (jos nyt oikein muistan) 1 ensiaputaitoinen / 25 työntekijää; vuorotyössä toki pitäisi olla sitten vastaavasti jokaisessa vuorossa ensiavun antaj(i)a. Tässä asiassa pitäisi ainakin Ruotsi voittaa, joten kaikki nyt omaan esimieheen yhteys heti vuodenvaihteen jälkeen ja kurssille. Ja kertauksia säännöllisesti! Parilla isolla asiakkaallamme ensiaputaidot on ymmärretty äärimmäisen tärkeiksi ja suhdeluku kurssitetut/kaikki työntekijät on aivan eri kuin edellä mainitsemani. Lisäksi he käyvät kahden vuoden välein koko kurssin uudelleen, jotta taidot taatusti ovat ajan tasalla – esimerkillistä toimintaa!

Mitäs meillä sitten ensi vuonna. Jatkamme tietysti kurssejamme ja tulemme aloittamaan säännölliset kaikille avoimet kurssit myös pääkaupunkiseudulla tammikuussa. Kurssikielinä Suomi ja Englanti. Suomenkielisiä kursseja tullee 1-2 krt/viikko ja englanninkielisiä 2-4 kertaa / kk. Kysynnän mukaan toki mennään. Edelleenkin tulemme työpaikoillenne kurssejamme pitämään, varauskalenteristamme voi tällaisenkin varata suoraan.

Olemme myös kantamassa omaa korttamme kekoon hyväntekeväisyyden osalta. Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntämme ja tähän myös tukemme liittyy. Lahjoitamme jokaisesta ensiapukursseillemme osallistuneesta 10 € tai jokaisesta ryhmäkurssista 90 – 150 € lyhentämättömänä hyvään tarkoitukseen, lasten ja nuorten hyvinvointia tukemaan. Vuoden 2024 kohteemme julkaisemme tammikuun aikana. Lasten ja nuorten osalta on myös muita pohdintoja, mutta palataan siihen myöhemmin.

Oikein hyvää alkavaa vuotta 2024 kaikille, pidetään toisistamme huolta!

Espoossa 28.12.2023 Jarkko Westerling